Moikka! Ja pahoittelut kun en ole kerennyt pahemmin nyt kirjoitteleman, kun kokeita tahtoo kertyä tätä kauan odotettua lomaa, eli en siis ole kerennyt käymään Katan tai Eetun luona, mutta eilen kävin ratsastus tunnilla ja menin yhdellä Dino nimisellä hevosella. Dino oli vähän isompi kuin Kata tai Eetu sillä Dinallo on säkäkorkeutta varmaan yli 175 senttimetrin! Ja Dinossa on myös muistaakseni Eestin raskasrakenteista työhevosta ja jotakin muuta työhevos verta joten se on vähän muhku kuvaa en kuitenkaan saanut napattua sillä valon määrä ei oikein tahtonut riittää. Ihan kuin olisi huhutikuu, kun on näin lämpimät ja loskaset kelit, mut nyt pari kuvaa viikon touhuista ei valitettavasti heppa aheisia:) kommentit ja lukiat ovat tietysti tervetuleita:)
keskiviikko 26. helmikuuta 2014
sunnuntai 16. helmikuuta 2014
# Kaksin on aina kivempaa
Moikka! Taas on yks viikko vilahtanu silmissä, tuntuu että ei kerkee ees kissaa sanoa kun viikko on jo lopussa. Mutta tänään kävin pikkusiskoni Vilman kanssa tallilla Kata ja Eetu liikuttamassa.
Ensin me lähdettiin hakemaan Eetua annoin Vilman yrittää ottaa Eetua kiinni, mutta Eetu olikin nokkelampi eikä antautunut Vilmalle kiinni. Sillä aikaa kun vilma jahtasin Eetua rakensin pienen esteen kentälle minkä jälkeen lähdin sitten auttamaan Vilmaa. Saatin työn ja tuskan jälkeen ahistettua Eetu nurkkaan ja saatiin kiinni kädet kyllä tärisi ardeniaalin takia sen verran, että riimunarun kiinnittäminen päitsiin oli aika mielen kiintoista:D Sen jälkeen sitten laitettiin Eetu valmiiksi ja lähdettiin kentääle Kentällä sitten tein Eetulla alkuverkaks voltteja ja väistöjä minkä jälkeen sitten lähdin laukkaamaan ja hyppäsinkin Eetulla muutaman kerran. Sitten annoin Vilmankin kokeilla ratsastaa Eetulla vilma ravasi vähän aikaan minkä jälkeen laukkasi ja hyppäsi sitten itsekkin pari kertaa Eetulla.
Ratsastuksen jälkeen sitten Vilma riisui Eetulta varusteet, sillä aikaa kun mie kävin Katan laitumelta.
Kun oltiin hoidettu Kata valmiiksi lähdettiin taas kentälle. Katan kanssa tein voltteja ja ympyröitä ja pysähyksiä ravissa ja käynnissa. Kun olin saanut mammalta ylimääräiset energiat pois niin annoin sitten Vilmankin kokeilla millaista on ratsastaa vähän vahvempi suisella hevosella. Alussa kun vilma otti ohjat Kata lähti laukkaamaa, mutta siitä se sitten kuitenkin rauhottu, sit mie viellä kävin vähän viellä Katan selässä että varmasti hiki tulisi minkä jälkeen sitten annettiin Katan kävellä vappain ohjin. Sen jälkeen vietiin Kata talliin ja viskattiin viltti niskaan ja vietiin karsinaan. Sitten lähdettiin vähän kuvailemaan mutta ei pitkään tarettu olla nimittäin vaattet oli ihan märkänä kun lunta oli satanut koko ajan. Sen jälkeen siitä lähdettiinkin sitten kotia kohti. Alla on taas joitakin kuvia tältä päivällä ainoo vaan suurin osa kuvista ei tahtonut onnistua lumisateen takia, mutta tässä on joitakin.:) Kommentit ja lukiat ovat tervetulleita! Sekä ajattelin erikoispostauksena blogi arvostelua eli kommentissa linkatkaa myös bloginne viisi parasta blogia julkaistaan! Ei tuttujen blogeja ;)
Muistakaa linkkailla blogeja ;)!

maanantai 10. helmikuuta 2014
# Juoksutusta
Moi taas! Mitäs teille kuuluu? Itselleni kuuluu hyvää paitsi jos maantiedon Euroopan maitten ja pääkaupunkien testiä ei lasketa mukaan ;). Tänään koulun jälkeen äiti vei minut tallille. Tllilla minnuu odotti yksi maailman sulosisimmista otuksista nimittäin englanninsetterin pentu ja voi miten pieni se oli. Itse en muista kun meidän Englanninsetteri oli niin pieni. Mutta tänään juoksutin Katan ja yritin samalla räpsiä kuvia, mutta eihän siitä mitään tullut, juosutuksen jälkeen sitten kuvailin Kataa vähän. Kun olin hoitanut Katan juoksutuksen jälkeen laitoin sille loimen päälle ja vein takaisin laitumelle ja yritin kuvailla vähän ennen pimeän tuloa, mutta alkoi kuitenkin olla jo ehkä vähän liian pimeää joten kuvat eivät oikein onnistuneet mutta tässä on muutama ja myös vähän muustakin kuin hevosista:)
Ps. Kommentit ja lukiat ovat avosylin tervetulleita:)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014
# Apuaa
Mooi! Elikkäs nyt ois sit semmonen ongelma kuin, että millaisen erikois postauksen sitä vois väsätä. Ja ennen kaikkea kiitos teille, jotka ootte liittyny miun blogin ukiaks en ois ite ainakkaan voinu uskoo et jo neljässä päivässä teitä lukiaoita ois 12:) Nyt vaan ehottelemaan miulle millaisen erikois postauksen tekisin. Kommentteja vaan ja samalla voi linkata oman bloginkin, ja saa myös toki liittyy lukiaks.:) Ei tään kummempia sit tällä kertaa:)
maanantai 3. helmikuuta 2014
# Uusi askel eteen päin.
Heippa taas! Tänään koulun jälkeen tallin omistaja Tiina haki minut koulusta, kun saavuimme tallin pihaan iloseksi yllätykseksi tallin kuopus Pate oli puskenut langoista läpi. Kun olin saanut talli vaatteet pungettua päälle lähdin sitten hakemaan Tiinan kanssa Kataa ja Eetua siinä toivossa että Pate antautuisi yksin jäätyään kiinni. No otin Katan kiinni, mutta Eetu ei sitten halunnutkaan lähteä viellä talliin ja väisteli meitä. Tiina sai sitten onneksi Paten kiinni ja sitten Eetukin jo antautui kun huomasi että kaikki muut hevoset lähtevät sisälle.
Tallissa aloin sitten harjaamaan Kataa ja oottelin että Tiina ja Eetu lähtisivät estevalmennuksiin. Kaksikon lähdettyä menin sitten kentälle. Tein käynnissä paljon voltteja minkä jälkeen lähdin raviin. Kata vaikutti niin rauhalliselta ja rennolta, että ajattelin sitten istua harjoitus raviin ja yllätyin ettei Kata kiihyttänyt siitä vauhtiian vaan jatkoi samassa rytmissä, kuin ennen harjoitus ravia.
Katalla on ollut nimittäin sellainen tapa että se tahtoo kiihdyttää vauhtiaan, jos istuu harjoitus ravissa, eikä siinä sitten oikein pääse siälle kun ponilla on aika suuret askeleet.
Yritettiin sitten laukata, mutta kenttä paljastuikin aika liukkaaksi, että en sitten oikein uskaltanut laukata ettei vain kaaduttaisi. Loppu verkaksi tehtiin sitten volttikahdeksikkoa ja annoin Katan lopuksi ravat pitkin ohjin kenttää ympäri.
Tallissa sitten harjasin Katan ja laitoin viltin selkään, sitten siinä vähän aikaan rapsuttelin ja juttelin Katalle ennen kuin laitoin neidin karsinaan.
Kun pääsin kotiin niin pihassa seisoi uusi skootteri, jonka isi oli käyny ostamassa ja on se vaan hieno:) Tälläistä tänä päivänä. Lukiat ja kommentit ovat avosylin tervetulleita ja jos saadaan 10:n lukiaa täyteen niin ajattelin jos sitä väsäis sit jonkun laisen erikois postauksen!<3

Ah ihan karvanlähtö aika :D
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
# Maasto retki karkurin kanssa:)
Moii taas! Ajattelin kertoa nyt eilisestä talli päivästä. Puolen päivän aikaan äiti vei miut ja miun kaverin Roosan tallille, oltiin suunniteltu että lähdettäisiin kahdestaan maastoon. Ensiksi kävimme Katan tarhasta ja harjasimme ennen kuin lähdimme juoksuttamaan tammasta ylimääräiset energiat pois. Samalla innostuimme sitten ottamaan rakennekuvia ja huomasimme myös pienen karkurin joka oli taas joutaessaan pujahtanut aidan ali Katan juoksutusta ihmettelmään. Juoksutuksen jälkeen viskasimme katalle viltin niskaan ja jätimme karsinaan odottelemaan siksi aikaa että laittaisimme Eetun valmiiksi. Lähdimme hakemaan Eetua ja Patea. Viskattiin Pate karsinaan ja otimme Eetulta loimen pois ja lähdimme ottamaan sitten ulos Eetustakin kuvia, herra ei meinannut millään höristää korviaan. Kuvien räpsimisen jälkeen harjasimme ja laitoimme hevoset valmiiksi ja lähdimme maastoon. Melli päätti lähteä meille oppaaksi mukaan, mutta Eetu ei oikein tykännyt ajatuksesta että pieni poni saisi kipittää hänen edellään joten Eetu olisi halunnut koko ajan ravata Mellin edessä. Päätettiin sitten Roosan kanssa päästellä höyryjä laukkaamalla yksi pitkä suora, no laukkasimme siinä vähän aikaa kun Melli sitten pysähtyikin yhtäkkiä miun ja Katan etteen, no sitten myö siinä vähän aikaan ojassa rämmittiin mutta onneksi mittän sen pahempaa ei sattunut.
Maaston jälkeen harjattiin pollet ja laitettiin loimet selkään ja annettiin heinät. Sen jälkeen päätimme lähteä Roosan kanssa kuvailemaan Nelliä ja Melliä. Innostuttiin sitten siinä samassa menemään Mellin selkään mamma kyllä vähän ihmetteli että mitä me touhutaan.
Harjattiin sitten viellä enne lähtöä tallin käytävä ja sitten se kyyti jo saapuikin.
Menen varmaan seuraavan kerran tallille maanantaina Kataa liikuttamaan. Yritän ottaa kuvia jos valoa riittä viellä illalla:) kommentit ja lukiat ovat tervetulleita! Tässä sitten kuvia eilisestä :))

lauantai 1. helmikuuta 2014
# Ensimmäinen postaus
Moi ja terve tuloa blogiini! Pannerini on vasta tulossa mahdollisimman nopasti joten älkää hylätkö blogiani viellä sen perusteella. :) Minulla on ollut yksi blogi aikaisemmin mutta en enään kirjoita sitä koska bloggerimme ei tominut pariin kuukauteen joten postaukset jäivät vähäiselle, enkä enään oikein jaksanut kirjoitta sitä.
Tässä blogissa ajattelin enimmäkseen kertoa Selkäsaaren tallista, jossa käyn liikuttamassa kahta hevosta joista kerron: "tallin asukit" sivulla. Kataa olen liikuttanut noin puolisen vuotta ja Eetua liikutin jo viime talven, mutta sitten tuli taukoa ja nyt olen alkanut liikuttamaan sitä uudestaan, sillä tallin omistajalla on ajankohtaista opettaa tallin kuopus karryjen eteen.
Sitten kerron hieman isestäni olen 14- vuotias tyttö joka on harrastanut hevosia koko ikänsä mutta itse ratsastusta noin 6-vuotta. Aluksi kävin Selkäsaaren tallilla vain tekemässä aamutallia Nellin omistajan Marjon kanssa ja sitten eräänä päivänä tallin omistaja kysyi haluasinko ruveta liikuttamaan Eetua, no minä en tietenkään voinut kieltäytyä ja siitä se sitten lähti nyt olen käynyt kyseisellä tallilla noin vuoden verran. Kommentit ja lukiat ovat iloisesti terve tulleita!:3 Tosiaan panneri tulee mahdollisimman nopeasti!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)