lauantai 15. maaliskuuta 2014

#Viimeinkin jotain muutakin kuin epäonnistumisia

Moikka! Tässä postauksessa kerron nyt tämän viikon onnistumisista hevosten parissa. On se vaan niin ihana tunne, kun ratsastus tunnin jälkeen on sellainen olo, että on itsellekkin jäänyt tunnista jotain käteen, eikä koko tunti ole mennyt vain yrittäessä saada hevosta kulkemaan oikein päin ja siinä samalla jyrättyyn tehtävän annot vain läpi. Tälläisen tunteen mie koin tiistaina, kun tunnilla menin vanhalla lämminveri ruunalla Jaskalla. Kun sain tietää, että menen jaskalla ajattelin vain Jaskan satulaa joka on niin huono istua. Mutta kun sitten pääsin Jaskan selkään mielipiteeni satulasta unohtui kokonaan nimittäin Jaska kulki niin ihanan rennosti ja tahdikkaasti, joten pystyin kiinnittämään huomiota myös istuntaani, kun ei tarvinnut kiinnittää ennään hirveästi siihen, että meneekö hevonen oikein päin.
Ja sitten viellä eilen käytiin miun kaverin Hilkun kanssa Kataa liikuttamassa. Aluksi olin vähän peloissani, että onkohan Kata nyt kuin tikittävä aikapommi, kun tammaa oltiin liikutettu viimeksi maanantaina, eikä pystynyt tekemään mitään muuta kiun lähteä maastoon koska pelto ja kentä olivat niin vetisiä ja paikkapaikoin jäässä. Myö sit tehtiin silleen et Hilkku meni mellillä ilman satulaa ja kyllä oli huvittava näky nyt i harmittamaan kun en saanut siitä näystä kuvia teille :D (sori Hilkku) ja mie sit meni Katalla ja iloseksiyllätykseksi Kata oli tosi rauhallinen. Olin kyllä kävely lenkin jälkeen niin ylpeä tammasta. Tälläinen postaus tällä kertaa kertokaa toki mielipiteenne. Uusia kuvia miulla nyt ei oo, mutta kyllä mie löysin postaukseen liittyevien heposten vanhoja kuvia. Kommentit ja lukiat ovat tietysti tervetulleita. <3



JASKA



MELLI


KATA
(En löytäny Katasta paljoo hyviä kuvia, joita en oo jo julkassu blogissa)

perjantai 7. maaliskuuta 2014

#Kuvailua

Moikka! Keskiviikkona kätiin Hilkun, Annikan ja Roosan kanssa Joensuussa vähän shoppailemassa ja kyllä sieltä pari paitaa ja housut tarttu mukkaan. Shoppailu päivän jälkeen mentiin sitten Hilkun luo yöks ja siitä sitten kahdelta mentiin tallille. Mie ja Roosa kuvattiin, kun Hilkulla, Annikalla ja Maikolla oli tunti ja tulihan tuota otettuun tunnin aikan yli 600 kuvaa. Mutta antaa niitten kuvien kertoa enemmän. Kommentit ja lukiat ovat tietysti tervetulleita:) Hyvää lomaa, jos teillä on tällä hetkellä ja onnea arkeen, jos loma on jo mennyt!:)

























maanantai 3. maaliskuuta 2014

#Haaste

Joo elikkäs tää on sit miun ensimmäinen blogi haaste niin en tiiä menneekö ihan oikein mut yritän :D

1.Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukiaa.

2.Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
.
3.Seuraavaksi pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

4.Haastetun pitää keksiä 11 uusille haastetuille

5.Kerrot kenet on haastettu.

6.Heidän tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

7.Ei takaisin haastamista.

11 faktaa minusta:

1. Istun mieluummin harjoitus ravissa, kun että keventäisin.

2. Asun pienessä "kapungissa" nimeltä Kitee, mutta meijän murteella Kittee.

3. Olen harrastanut ratsastusta 7 vuotta.

4. Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin oli Nelli niminen Ex-ravuri joka asuu samalla tallilla, kuin Kata ja Eetu.

5. Olen juustonaksu addikti.

6. Olen kova-ääninen.

7. Olen aika laiska.

9. Aika taulutan päivän ohjelmat, että mitä tapahtuu ja monelta ja jos olen aika taulusta jälessä alan stressata.

10. Jos keskityn oikein kovasti puren hampaitani yhteen , mutta huomaan sen vasta kun hampaisiini alkaa sattua.

11. Tykkään myös tosi paljon piirtämisestä.

Kysymykset ja vastaukset:

1. Paras hevonen/poni jolla olet ratsastanut?: En tiiä ehkä yks Cinna tai sit Eetu

2.Jos saisit 3 toivomusta jotka toteuttaisit mitkä ne olisivat?: 100KG juustanakuja, Voittaisin lotossa, Saisin Katan omaksi.

3. Koulu-, vai esteratsastus: En tiiä molemmat on kivoja, mutta ehkä kouluratsastus on se miun juttu.

4. Lempi viikonpäivä: Perjantai<3

5. Lempi blogi: www.tarinotatuntilaiselta.blogspot.com

6. Jos saisit ihan minkä eläimen tahansa mikä se olisi: Ehkä hevonen, jos vapaa aikaa ois enemmän.

7. Oletko ollut kertaakaan apassionatassa, jos et niin haluaisitko: Oon ollu.

8. Paraslukemasi kirja: Sotahevonen

9. Montako kertaa olet tippunu hevosen/ponin selästä: muistaakseni 9 kertaa.

10. Korkein hyppäämäsi este: En oo varma, mut kai joku 90 cm

11. Asia/esine josta et ikinä haluaisi luopua: Miun poikaystävä<3

Kysymykset haastetuille:

1.Mikä on paras asia ratsastuksessa?
2.Minkä lainen on teidä unelma hevonen: väri, luonne, rotu?
3.Mikä on paras ruoka mitä olet koskaan syönyt?
4.Oletko ollut ulkomailla, jos olette niin missä? 
5.Paras TV:sarja/ohjelma?
6.Lempi elokuva?
7.Käytkö ratsastustunneille, jos kät niin missä?
8.Lempi hevonen jolla olet ratsastanut?
9.Onko muita harrastuksia, kuin ratsastus jos on niin mikä?
10.Kokemus mitä et haluaisi ikinä unohtaa?
11.Jos saisit valita yhden esineen, minkä saisit ottaa autiollesaarelle niin mikä se olisi?

Haastetut:

http://www.sanjajahenna.blogspot.fi/
http://iitajaelli.blogspot.fi/

http://poneistaperunoihin.blogspot.fi/

http://horselivesandlifestyle.blogspot.fi/

http://riiajahacela.blogspot.fi/

http://www.hevostenkanssa-milla.blogspot.fi/

http://kellyteamie.blogspot.fi/http://stepbystep-anni.blogspot.fi/

 http://sarajanero.blogspot.fi/

 http://inkajaschumi.blogspot.fi/

http://laukkoexmess.blogspot.fi/

http://ellipo.blogspot.fi/


Tälläistä tällä kertaa:)

lauantai 1. maaliskuuta 2014

#Kevät

Hei! Eilen käytiin miun kaverin Roosan kanssa kuvailemassa Roosan hevosta Willeriä. Onneksi kelikin oli hyvä aurinko paisto ja ei ollut liian kylmääkään. Ensin myö harjattiin Willer ja sitten lähettiin juoksuttamaan Willeriä kentälle, mutta kenttä oli aika jäinen niin ei myö pitkään sitä juoksutettu, sit myö käytiin tallilla laittamassa Willerille loimi ja Roosa halus siinä samassa sit vaihtaa Willerille värreihin sopivat pintelit. Kun sitten selvittiin tallista ulos Roosa nous selkään ja myö lähettiin sit maastoon kuvailemmaan. Maaston jälkeen laitettiin Willer karsinnaan ja laitettiin iltaruuat jälkeen ja sit äiti tulikin jo hakemaan. Tämmöistä tällä kertaa ja sit viellä kuvia eilisestä:) Luijat ja kommentit ovat tervetulleita!:)